Design-ammatissa

Luennolla 26.4. puhuttiin hyvistä pedagogisista käytänteistä digiteknologian opetuskäytössä. Hyvät työtavat ja hyvän opiskelun piirteet ovat tuttuja didaktiikan kursseilta, täydennyskoulutuksesta, ainejärjestöjen lehdistä ja kaikenlaisista uudistuspainotteisista fb-ryhmistä, joissa jaetaan painostavia menestystarinoita sankariopettajista, joiden luokissa ei koskaan ole tylsää.

Mihin tvt:stä on apua?

Luennolla eriteltiin vähän erilaisia yhteistyötä, autenttisia tehtäviä ja digitaalista teknologiaa hyödyntäviä työtapoja. Keskeiseksi pointiksi tästä keskustelusta nostaisin melkeinpä suunnittelun tarpeen. Harva menetelmä toimii ilman suunnittelua. Vapaampikin tutkiva oppiminen tai mielekkään sovelluksen kehittämiseen tähtäävä projekti vaatii tiettyjä vaiheita, joiden kautta projekti etenee. Opiskelijat tarvitsisivat välillä ohjausta. Mitä vapaampi projekti on, sitä enemmän se elääkin kehittyessään ja silloin ohjaustuokioita pitäisi luultavasti olla jopa enemmän kuin suljetummassa prosessissa, jossa tavoitteet ja välivaiheet ovat rajatumpia.

Mutta tarvitseeko kaiken oppimisen olla aina projektilähtöistä, tutkivaa tai ilmiöpohjaista? Osa opiskelusta on aina varmasti yksinkertaisempien sisältöjen mekaanisempaa opiskelua. Kuulun kovasti koulukuntaan, joka uskoo, että piin likiarvo kahdella desimaalilla ja ympyrän pinta-alan kaava on hyödyllistä osata ulkoa, koska se nopeuttaa ja vapauttaa kapasiteettia hankalampien asioiden hahmottamiseen, vaikka molemmat voikin tarkastaa myös Googlesta. Tärkeä pointti luennolla oli mielestäni, että tällaisten asioiden opiskelu harvoin vaatiikaan innovatiivista tvt:n käyttöä. Näihin on joitakin sovelluksia (sivutolkulla itsekorjaavia tehtäviä jne. jne.), mutta ne eivät usein hyödynnäkään sellaisia asioita, jotka tvt:n käytössä usein ymmärretään hyviksi puoliksi. Tällainenkin opiskelu on tärkeää, mutta ei välttämättä aina hyödy eniten tvt:n opetuskäytöstä (vaikka toisaalta olisin ihan tyytyväinen, jos tietokoneella opiskelijat ratkaisisivat enemmän mekaanisia yhtälöitä kuin kirjasta käsin tekevät).

Teknologian edut luovan työskentelyn ja avoimien ongelmien tutkimisen ja tiedonhaun kanssa tulevatkin esiin erilaisissa tehtävissä. Ja samalla kun siirrytään järjestettyyn ja järjestelmälliseen, mutta avoimempaan työskentelyyn, myös opettajan rooli muuttuu enemmän suunnittelijaksi. Opettaja on paitsi oppimistehtävien niin myös oppimisympäristön suunnittelija, jonka tehtävänä on mahdollistaa opiskelua.

Miten suunnittelisi parempaa opetusta?

Etenkin matematiikassa olen tänä vuonna käyttänyt vahvemmin strukturoituja tunteja ja yrittänyt selkeyttää oppimisen tavoitteita ja taitotasovaatimuksia erityisesti alleviivatakseni minimitasoa ja realististen minimitason tavoitteiden asettamista helpottaakseni. Tulokset eivät kaikin osin ole olleet tyydyttäviä saatika mairittelevia. Luennolla esitettiin selkeän ja järjestelmällisen oloinen jako i) teknisiin ii) sosiaalisiin iii) kognitiivisiin ja iv) tietoon liittyviin rakenteisiin oppituntikäytännöissä ja jäin miettimään, miten näitä kautta tunteja voisi parantaa.

Teknisissä rakenteissa teknologian saatavuus on helppoa (kaikilla opiskelijoilla on läppärit ja puhelimet) ja rooli on selkeä (esimerkiksi Geogebraa käytetään matematiikan ilmiöiden graafiseen hahmottamiseen ja harjoitellaan yo-koetta varten). Teknisten taitojen opettaminen kärsii usein ajanpuutteesta, mutta itsenäisen harjoittelun ja etäohjauksen määrä kasvanee tulevaisuudessa, kun suunnittelemme koulussa yhteistyötä esimerkiksi Geogebran opettamiseen.

Sosiaaliset rakenteet tunneilla ovat usein ne, mitä ne ovat. Käytän tunneilla aika vähän ihmisten liittämistä työpareiksi ja suuri osa tunneista käytetään itsenäisten tehtävien parissa. Hyvin harvat kirjan tehtävät ohjaavat työskentelemään pareittain tai pohtimaan yhdessä, mutta yhdessä ääneen pohtiminen on opiskelijoille luontevaa tunnilla kaiken uuden ääressä. Tuntien ulkopuolella opiskelijoilla on vuorovaikutusmahdollisuuksia, mutta niiden käyttö on minimaalista. Jotta opiskelijoille syntyisi mahdollisuuksia ja halua vuorovaikuttaa, pitäisi kehitellä sosiaalista rakennetta, joka tukisi tätä. Avainsana saattaa tässäkin tosin olla “pakko” tai “vaikuttaa arvosanaan”.

Kognitiivisissa rakenteissa yksi keskeinen osa-alue, joka tunneilla jää usein rempalleen, on metakognitiivisten tehtävien teettäminen. Monen opiskelijan pitäisi paneutua työnsä suunnitteluun ja tavoitteiden asetteluun ajatuksella työn alussa, pitkin matkaa ja vielä pohtia jälkeenpäin, mitä tuli tehtyä. Tätä voisi tukea rakentamalla tunneille tälle aikaa ja tehtäviä.

Tietoon liittyvät rakenteet ovat usein esillä matematiikassa lähinnä siinä mielessä, että aiheet tunnin ja kurssin sisällä rakentuvat voimakkaasti toisilleen. Yhdellä tunnilla hankittu osaaminen pitää ottaa esille myös muilla tunneilla. Tehtävät tunnilla keskittyvät usein varsin perustavaa laatua oleviin asioihin ja yhdessä tehtävässä harjoitellaan pala, jota käytetään seuraavassa tehtävässä. Pyrin tuomaan esille, milloin harjoitellaan proseduuria ja milloin kyse on käsitteen ymmärtämisestä. Kuitenkin usein tuntuu, että yhteydet käsiteltävien asioiden välillä tai uuden asian painoarvo eivät ole opiskelijoille selviä. Tiedollista rakennetta voisi avata opiskelijoille enemmän miellekarttojen tai osatavoitteiden ja tarpeellisten ennakkotietojen eksplisiittisemmällä käsittelyllä.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s