Eka lähipäivä toivoa täynnä

Ensimmäistä lähipäivää edelsivät neljän tunnin yöunet, joten syystäkin väsytti päivän lopussa. Väsymys oli myös ihan tervetullutta vaihtelua täykkärin päätteeksi. Monena täykkäripäivänä ei tunnu siltä, että tulee oppimaan. Nyt tuntuu. Ja se on ihan mukavaa, kun pidempiaikaisesta ja säännönmukaisesta opiskelusta on ehtinyt jo kulua aikaa.

Tulevan työmäärän mittailu vaatii vähän töitä. 30 h töitä kuussa, jos kesällä ei tapahdu mitään, on aika paljon normaalin työmäärän päälle. Onneksi itselläni on keväällä vapaampaa. Syksyllä täytyy tosissaan suunnitella, mutta hyödykkäitä projekteja varten tekee mielikin varata aikaa. Uskon, että isona apuna tulee olemaan myös, että olemme kollegan kanssa koulutuksessa yhdessä, joten sparraamme sitten toisiamme kiireidemme keskellä.

Koulutuspäivän aikana oli mielenkiintoista kuulla toisten tilanteista ja odotan tulevasta lisää samaa. Tuntuu, että omassa koulussa lähtökohdat ovat huomattavan hyvät. Olen koulussa tehtävässä, jossa tarkoitukseni on edistää tietotekniikan opetuskäyttöä ilman mitään velvollisuuksia huollosta. Koululla on henkilö siihenkin tehtävään. Minulla on hyvät mahdollisuudet kouluttautua lisää ja olemme ottaneet koululla käyttöön hyviä käytänteitä osaamisen jakamisessa.

Päivän jännin kalvo oli ehkä tämä, jossa esiteltiin Liisa Ilomäen ja Minna Lakkalan malli koululle, jossa olisi hyvät mahdollisuudet kehittymiselle:

2017-03-27 12.55.40

Malli auttaa kovasti konkretisoimaan oman koulun tilannetta ja esittämään siitä kysymyksiä järjestäytyneemmin. Tämä pitää ottaa esille koulun tvt-tiimin kokouksessa ja pohtia ensi vuoden toimintaa sitä vasten.

Kuvan ohessa keskusteluun nousi myös kysymys siitä, mikä innovaatioita sitten vastustaa ja muutoksen hitaus. Olen näissä yhteyksissä joskus muistellut sitä, että opiskelin itse ala-asteella, joka oli ns. akvaariokoulu, jossa erityisesti yritettiin tuoda tietotekniikkaa opetukseen. Ylioppilaskirjoitukset sähköistyvät kuitenkin vasta 15 vuotta sen jälkeen, kun olen kirjoittanut.

Etenkin Suomessa opettajilla on suuri autonomia ja omaa opetusta saa suunnitella, toteuttaa ja arvioida aika rauhassa. Opetussuunnitelman toteutumista ei oikeastaan seurata ja työtapojen kehittämiseen ei varsinaisesti pakoteta. Pakon puute on hyvä asia, koska tuntuma on se, että ylhäältä annetut käskyt harvoin toteutuvat niin kuin ne optimaalisesti toteutuisivat. Opettajan pitää sisäistää menetelmä ja sen tavoitteet. Niin myös opetuksen/opiskelun/koulun toiminnan sähköistymisessä. Jos opettaja ei näe pointtia muutoksessa, on täysin mahdollista, ettei sitä ole. Ehkä jokin muu työtapa tuottaa saman tuloksen. Toisaalta opettaja ei myöskään varmasti välitä pointtia eteenpäin, jos ei sitä näe.

Mutta miten iso tekijä autonomia on muutoksen hitaudessa? Olisiko ollut mahdollista toteuttaa ylioppilaskirjoitusten sähköistyminen opiskeluaikanani, jos opettajan autonomia olisi ollut vähäisempää? Olisiko saavutettu halutut tulokset? Opettajan itsenäisyyttä tai yksinäisyyttä luokassa ei ehkä kannata hahmottaa hidasteena. Onhan se myös mahdollistaja. Mielekkäämpää lienee pohtia, miten mahdollisimman hyvin voi tukea opettajan innovatiivisuutta ja opetuksen uudistamista. Kun työkalut ja muut resurssit ovat kunnossa, kuka ei tietysti parantaisi työskentelyään.

Oppimispäiväkirjan aloittaminen viivästyi pahasti. Toivottavasti tämä ei ole ennuste tulevasta. Vietin tässä välissä kaksi puolikasta vapaapäivää, joista poden soveltuvaa huonoa omaatuntoa. Onneksi loppukevät näyttää seesteisemmältä ja saatan pystyä mahduttamaan työt, opiskelut ja kokonaiset vapaapäivätkin samalle viikolle.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s